Jaa ettei oksentamista?

"Selvisiksä?"

"Onks sillä väliä?"

Surumielinen hiljaisuus.

"..emmä selvinny"

Hups, kahdeskymmenesviides päivä olikin sormet kurkussa.

Tosi ikävää.

Kahden päivän sähkökatko, enkä voinut sillonkaan oksentaa (koska vessat ei sillon vedä meillä kun kerran, hooray..)

Ahdistaa. Kohta on ruoka taas, mutta onneks nyt on sähköt.

Ps. Kiitos kommenteista Cicatrix ja JulieX, taas oon niin jaksamaton etten yksinkertaisesti kykene vastaamaan mitenkään kunnolla. 

Mutta sen verran, että olette ihania. ♥

Syöminen + joulu

= Ahdistus, paha olo ja kimaltavat kyyneleet silmissä.

Ei oksentamista.

Hymyä ja haarukka suuhun,

uudelleen ja uudelleen.

Ei saa herättää epäilyjä.

Ei vielä

Emmä vielä kertonut. 

Ei ollut aikaa, ja tää oli vasta eka käynti.

Mut kyllä mä aion siitä sanoa,

kun on kunnolla aikaa. 

Kerrankin ajanpuute ei ole tekosyy.

I'm not afraid anymore

(Otsikko valehtelee teille)

Huomenna siis terveyskeskukseen, teen ainakin sen masennustestin.

Mutten tiedä puhunko oksentelusta. 

Haluan lapsia,

tää saattaa johtaa lapsettomuuteen.

En halua lihota,

tän lopettaminen pistää mut lihomaan.

Pelkään kertoa, häpeän sitä niin paljon.

Koko päivän oon tätä miettinyt,

ja tullut tulokseen, että täytyy kertoa.

En uskaltaisi, mutta osa musta haluaa puhua tästä.

Mä voitan tän häpeän, joka tekee muurin uskaltamiselle,

tällä kertaa mun on hallittava tunteeni,

tunteet ei saa hallita mua.

Minua pelottaa

Entä jos en koskaan tule olemaan sitä, mitä haluan?

Syömisen vaikeus

Tämän päivän syömiset:

Vuoksenpiirakka 35g, 70kcal

Tonnikalaa n.100g, 80-90kcal

1 hapankorppu, 32kcal

5 kuppia kahvia, 68kcal

4 palaa valkosipulipatonkia (en halua tietää kalorimäärää...)

1 herrasväenpikkuleipä tms (vaalea keksi jossa vadelmamarmeladia välissä)

Huominen pelottaa, S'n kanssa leffaan.

Mitä siellä? Entä sen jälkeen?

Enhän mä voi syödä. Täällä ei oo edes toimivaa vaakaa.

Tuli mieleen Monsterit Oy'stä yksi juttu jota multakin voisi kysyä kuka vaan

"Kumpi meistä vie enemmän ilmatilaa?"

Töissä voin syödä ruuaksi 

rasvatonta jugurttia / 80kcal tai

vaaleaa tonnikalaa vedessä / 80-112kcal tai

vuoksenpiirakan / 70kcal

( / -merkin jälkeen syömisen kokonaiskalorimäärä)

Juoda saan

kahvia, tilkka maitoa (valitettavasti siellä ei ole kun kevytmaitoa...)

Nytkin on nälkä,

kahdentoista jälkeen olen syönyt tuon hapankorpun ja patongit +kuppi kahvia,

hairahduksena tuo keksi.

Vihaan tätä vartaloa.

//Edit 6 konvehtia. 

Ja katumus.

Uusi alku

Täytyy alottaa uudelleen.

Puolitoistaviikkoahan tätäkin kesti,

kesti liian pitkään,

peilikuva kauheampi kuin koskaan.

Oon syönyt joka päivä, en oo liikkunut, en oksentanut viikkoon. 

Lähellä on, ettei yksi rasti lähde.

Vaaka näyttää liian isoja numeroita, ihan liian isoja.

Mittanauhaan en edes uskalla koskea.

Terään kyllä uskallan.

Voisin tappaa itseni läskieni takia.

Meen juomaan teetä. 

Jos sä tahdot niin

Tää saattaa olla viimenen teksti tänne.

Bulimia.

Laihdutus loppuu.

Muttei se mitään, oonhan normaalipainoinen,

täysin kelpaava,

eikä oo mitään tarvetta laihtua.

Itken sisäisesti.

Loppu.

Silti päässä pyörii kalorit,

mehukeitossa 10kcal/100g,

tonnikalakolmioleivässä 290kcal/100g.

Ja koska lopetan,

söin tonnikalakolmioleivän ja kahvijugurtin (80kcal/100g).
Jauhelihakeittoa. Pieni munkki. (Pingispallonkokoinen)
2 sämpylää.

Joka suullisella itketti.

Hukkuminen on kuulemma mukavin tapa kuolla.

Kaikki

on hajalla

mun sisällä.

Jos ei olisi kauaa...

Never will be

Kohta voin rastittaa 53kg'n viimeinki lopullisesti.

Pian perässä tulee 52kg. 

Luvun on pakko pienentyä.

Ehkä sitten mä oon vähän tärkeämpi.

Will he love me more if I'm thin?

Ikinä en kuitenkaan oo tarpeeksi laiha.

Enkä ikinä oo halunnut muutakun kelvata.

En oo halunnut muuta,

kun olla kaunis.

It's over

Hah, vai kelpaisin näin.

En. 

Lihonnut kilon,

oksentamattomuutta viikko.

(S on joka päivä ollut meillä, en ole voinut..)

Asun Forssassa työssäoppimisen ajan,

syöminen jää aika vähälle.

Kävelen töihin, eihän se pitkä matka ole, mutta jotain kuitenkin.

Käyn iltaisin kävelylenkillä.

Alan käymään uimassa aina kun voin.

Siellä  mä aion laihtua.

12 viikkoa aikaa.

Ps. Oksentamattomuus loppui tänään.

That's myself in the mirror

Peilistä katson minä.

Minä,

joka kelpaan,

ja jos en,

niin se ei ole mun ongelmani.

Minä,

joka saan olla tällainen,

muiden sanoilla,

niillä vanhoilla haavoilla,

ei ole väliä.

Sieltä katsoo tyttö,

joka on ylpeä siitä,

että peilikuva katsoo takaisin,

ja tällä kertaa se hymyilee.

Minä hengitän,

hymyilen sille joka on tämänkokoinen,

elän,

ja katson itsevihaani,

joka oli poissa tänään, eilen, edellispäivänä.

Pysykin poissa.

Peilikuva syö sisintä

En oo kirjotellut taas viikkoon tänne. En oo jaksanut.

Nytkään en jaksa katsoa edes kommentteja, koitan myöhemmin tänään..

Täytyy lähteä kävelemään,

mua etoo.

Eihän se mitään auta, ne muutamat askeleet, mutten kestä sitä,

miten tunnen itseni koko ajan.

Ulkona on kylmä, ehkä olen takaisin tullessa niin jäässä,

että tuntuu kuin mua ei olisikaan.

Kevyt kuin ilma.

Tiedän, että itken koko matkan.

En pysty katsomaan itseäni peilistä.

Haluan olla laiha, painoton, kevyt, pikkuinen.

Never will be.

Työnnä mut reunalta

Sanot ne sanat, 

ja tosissani yritin uskoa.

"Oot just täydellinen mulle"

"Sussa ei oo mitään vikaa"

"Ei sun pitäis ajatella itestäs noin"

Ja sain S'lle surkean olon.

Lupaan, että yritän enemmän kun koskaan olla puhumatta tästä.

Ei lausettakaan,

yhtäkään sanaa.

En halua että suhun sattuu.

Alone again in my broken dreams.

Hajonneita unelmia laihuudesta.

Sekö minä olen?

Syömishäiriöinen nuori?

Koska musta tuntuu, että oon jonkin otteessa.

One time

..söin yhtenä päivänä normaalisti.

Oksentamatta.

Juuri oikean määrän.

Tän illan iltapaino 53kg.

 Ei saisi.

Ei, ei, ei.

Hard to believe

Kuulemma kelpaan.

Eikä oikeasti haittaisi vaikka lihoisinkin.

Tuntui kivalta kuulla.

Miksen silti osaa uskoa?

Too deep

Iltapaino 52,8kg.

Osaan oksentaa.

Päivitys

Aamupaino 52,7kg.

En oo kamalasti syönyt, koulussakin vähentänyt, onneksi.

Tänään täytyy taas..

Mulla ei ole nälkä.

Muhun sattuu niin paljon, surettaa niin paljon, 

etten ehdi tuntemaan nälkää.

Enkä jaksaisi enää mennä oksentamaan,

mutten jaksa lopettaakkaan.

Vihaan ruokaa.

Oon sekaisin.

Tarviinko mä apua?

Minä olen liikaa

En muista koska viimeksi olisi ollut näin itseinhoinen olo.

En siedä itseäni, vihaan itseäni.

En osannut kunnolla enää oksentaa.

Mä oon lihonnut.

Aamupaino 53,7kg.

Face down on your pillow again
you want this nightmare to end.

I'm a ghost of a girl that I want to be most

Se voitti.

Emmä pysty tähän uudelleen, en pysty. 

Emmä oksentanut kun vähän aikaa, kunnes en uskaltanut enää.

Tästäkö tää taas alkaa?

Annanko mä tän taas alkaa?

Mä en tunne olevani mitään ilman "syömishäiriötäni". 

Haha, mulla mitään syömishäiriötä ole.

Mia kuuluu mulle, mä kuulun Mialle.

Ehei, tää ei ole syömishäiriötä.

..vai onko?

Jos en oksenna, ahdistaa etten oksenna. 

Jos oksennan (kun oksensin), ahdistaa etten onnistunut pitämään sormia pois kurkusta.

20 päivää.

Tunnen itteni niin mitättömäksi, säälittäväksi ja alentuvaksi.

Anteeksi.

Sillä tuttuun helvettiin on helpompaa jäädä kii  

kuin mennä tietä tuntematonta

vaikka se viedä vois paratiisiin

Olet nuori ja kaunis, mutta kuka se on kun huutaa

Se on tämä,

se on mussa koko ajan, 

vaikka en ole antanut sen tehdä mitään.

Se tässä mulle huutaa.

Huutaa käskyjä, mene vessaan,

et syö, leipään et koske. 

Kun se ei saa mua vessaan, se jatkaa yrittämistä.

Jos en kuuntele sen käskyä, se hakkaa mun rinnassa ahdistusta.

Jossain vaiheessa se pakottaa, murtaa mut.

Mia, mene pois.

Antaisit mun vielä tänään olla rauhassa..

Peilissä välähtää ylpeydentunne

Selvisin viikonlopusta.

Kebabista.

Kotiruoasta.

Köyhistä ritareista.

Joka ruoasta,

kaikesta.

I try to get through this,

I really try.

Kaksi viikkoa!

14 päivää.

Eikä yhtäkään kiloa lisää.

Jos sorrun, tiedän että jatkan sitä taas, joka päivä.

Mun on pystyttävä tähän,

pystyttävä lopettamaan tämä,

jotta pystyisin taas olemaan enemmän minä.

Alkuahdistus menee ohi, se kasvava ahdistus kun ei oksenna.

Jossain vaiheessa ei enää ahdista,

ei voi.

Kaikki loppuu aikanaan.

Fight against food

Tässä mä taistelen lihapullia ja spagettia vastaan. 

Tää on hiukan vaikeampaa kuin maanantaina ja tiistaina.

Läski olo, mutta kolmastoista tulee tänään, sen päätin jo aamulla.

Aamupaino oli 53kg.

A little proud

Kahdestoista päivä.

Ehkä olen vähän ylpeä itsestäni.

If I ignore it, maybe it will go away

Lämmin ruoka sijaiskodissa syöty, 

oksentamatta.

Yhdestoista päivä.

Vuosi sitten kokeilin ensimmäisen kerran.

Olin kuullut ja lukenut kaikenlaista, ja ajattelin, että vain kokeiluna.

Sitä ennen en ymmärtänyt, kuinka joku pystyy useita kertoja päivässä oksentamaan.

Mutta sitten ymmärsin, ymmärrän edelleen.

Olin silloin syönyt (muka?) liikaa, ja vessassa itkiessäni mielessä kävi että jos hammasharjalla vähän koittaisi. Ihan vaan nimenomaan koittaisi, ja siihen se jäisi.

Se oli viimevuonna viikkoa ennen syyslomaa.

Ja tosiaankin ymmärrän, koska olen tässä.

Se ahdistaa.

Saa luovuttamaan.

Katumaan joka haarukallista,

jokaista liian vähän oksennettua ruokamäärää.

Sattuu.

Saa vihaamaan,

itseäsi ja ruokaa,

oksentamispakkoa.

Saa valehtelemaan.

Se uuvuttaa,

ja se hallitsee.

Se on sussa,

sä olet siinä,

sä rakastat sitä.

Roskaruokaa, lisää roskaruokaa

..eikä kaduta!

Söin lomalla KAKSI kanahampurilaista =KAHDET ranskalaiset, paprikamajoneesilla.

Kebabbia.

Pizzaa.

Koko viikon olin sinut itseni kanssa.

Ei S'llä voi olla niin suuri vaikutus.

Voiko?

Pitää normaaliuttaa syöminen.

Äsken lakkoja vaniljavaahdolla, se oli oikeasti hyvää.

En haluais tän tunteen menevän ohi. 

Tunteen kun voi syödä ilman ahdistusta, 

kun ei halua oksentaa,

kun siihen ei ole pakottavaa tarvetta.

10 päivää ilman sormia kurkussa. 

Pystynkö jatkamaan?

Käyn huomenna aamulla vaa'alla..

Tasan nolla

En ole laihtunut yhtään.

Grammaakaan.

200g on tullut lisää.

Kahteen päivään en oksentanut. 

Söin sijaiskodissa lämpimän ruuan, enkä tosiaan oksentanut.

..ainoa syy taas miksi en, on että S oli täällä.

Perjantaina alkaa viikon loma, jonka olen kokonaan Somerolla.

Mun ei ole pakko syödä!

Enkä oo taaskaan jaksanut käydä lenkillä. 

Täytyy yrittää saada tästä taas kiinni. 

Aamupaino 53kg. 

Jumissa omissa läskeissä

rumassa, liian isossa itsessään.

Just another "fail"

Kirjotanpas epäonnistuneesta lenkillelähtöideasta!

Ens piti mennä se vähän reilu 5km, muttei mulla (oikeastikkaan) ole aikaa.

Sit ajattelin että pari km riittää tänään.

Ja ei, arvatkaa saanko lähdettyä?

Miten

mä

voin

olla

näin

laiska

paska.

Jos ens kerralla postaan vasta kun voin kertoa että olen onnistunut?

EDIT!! Meenki ton pari km.

(Vaikkei se millään riitäkkään....)

Too much anyway

Tää päivä on kai mennyt hyvin.

Aamupalaksi kuppi kahvia,

koulussa 1 leipä,

sijaiskodissa 2 hapankorppua ja kuppi kahvia,

abaut 5km kävellen ja hölkäten (40min.. ja matkan pituus saattaa olla päin vittua)

makkarakananmuna"pataa" + 2 pientä perunaa, puolikas tomaatti, kurkkua ja salaatinlehti,

oksentamaan,

vatsoja ja jalkoja (sen minkä pystyi, koska rintalastasta alavatsaan saakka hirveää kipua..)

Tänään ei enää mitään muuta kuin kuppi teetä.

Alanko mä hallita tän taas oikein?

Pakkohan mun on, jos aamupaino oli noussut liian montasataa grammaa.

Ääni päässä sanoo heikoksi

..ja vittu ihan aiheesta.

Karkkia, leipää, sipsiä, limsaa ja ranskalaisia. Ja tiedättekö, mulla oli taas tilaisuus jättää aika paljon syömättä. :)

Ja aamupainokin 52,8kg.

Se ettei niinkään nyt kiinnosta, ei johdu siitä että olisin ok tän kanssa.

Se johtuu siitä, etten jaksa välittää.

En jaksa, koska oon väsynyt.

Oon väsynyt koska en jaksa.

Edelleen 52,9kg..

..aamupainona. 

Haluaisin joskus kertoa täällä onnistumisestakin..

Vaikka joo! Kyllähän tänään "onnistuinkin".. 

Teki tosi paljon mieli suklaapatukkaa. Istuin kauppakeskuksessa kahvilla ja ahdistuin siitä, että uskallanko mennä sellaisen ostamaan. En oikeasti osannut päättää, olin menossa, en ollutkaan, olin taas menossa, enkä mennytkään... Tätä jatkui puolituntia.

Enkä mä sitten ostanut sitä.

Tällä menolla syyslomaksi 50kg? Ikinä.

Kun pääsisi edes 51kg'hen....

Ps. Laihtumiseni takia mulla ei ole enää tissejä, hyvä jos ennen laihtumistakaan oli.

Kumman valitsen, tissit vai edes sata grammaa vähemmän?

[x] -100g

Lakritsijäätelöä

Voi kyllä. Fatcream. Helvetin lipsahdus, se vaan meni kurkusta alas kunnes tajusin.

Enkä kerkeä ees lenkille, koska koulujutut. ♥ Tänki kirjottaminen on varmaan ylinopeetakirjotusvirheenhakuista skeidaa. Kaikki tekstit on, ehkä tää pitää mua kasassa.

On pakko saada treenattua. Edes vähän. 

Joskus mielessä käy, että haluun pois tästä.

Mutta jossei kerran ole ongelmaa, niin ei edes kannata yrittää.

Et sitä saavuttaa voi

Aamupaino 52,9kg. Se nousee siitä, koska mun täytyy syödä.

Oon sijaiskodissa taas, ja aina vaan täytyy.

Söin eilen S'n kanssa kebabbia ja sipsejä. Mitä helvettiä?

Se sai multa vaatteet pois, oli vain alusvaatteet päällä.

Tiesin että niin käy, koska join. Olin siihen selvinpäinkin valmis.

Nyt voisin itkeä ja oksentaa, viiltää ja hakata. 

Miks mä olen näin LÄSKI?

Miten pystyin edes humalassa heittään kuteita pois?

Miten luulin olevani siedettävän näköinen?

Et sä mua kauaa katsele...

Pari omakuvaa loppuun.

Huomatkaa alemmassa kuvassa löysät vaatteet..

If I fall, I'll be the one left to lie alone, in this mess

Tänään koulussa halusin syödä.

Eli siis 2 ruisleipää, nälkä jäi. 

..mutta mitä sitten?

Aamupaino 53,3kg. Uusi x.

Eilisestä saakka Kismet laukussa, sain sen naapurilta matkalla sijaiskotiin. (Pitäisi nimetä tää paikka jotenkin..)

Söin siitä 1 palan (tiiätte kai ne millaset palat siinä on...)

Vasta tänään päivällä S'n kanssa jaoin sen loppuun. 

Kaduttaako?

Kyllä.

Mun pää on kaaosta.

Haluan laihtua, mutten pysty kuitenkaan.

Täytyy laihtua, mutten pysty kuitenkaan.

Heikkoina hetkinä haluan tän loppuvan,

vaikkei lopu kuitenkaan.

Oon taas tämän otteessa, ja pidän siitä. 

Ehkä vaaka näyttää hieman pienempiä numeroita.

Ehkä.. 

Eikä tästä ole muuta mahdollisuutta, kuin mennä alaspäin.

Ainakin henkisesti.

[x] tupakoinnin lopettaminen

..jaa miksi? 

Emmä ennenaikaista kuolemaa pelkää.

Vaan siksi, että kasvatan kuntoa helpommin, jaksan liikkua enemmän..

Laihdun.

Siksi.

Äsköisessä oksentelusessiossa pää alkoi vihlomaan.  

Tuntui kuin joku olisi viiltänyt pään sisästä. 

Sitä tuntuu edelleen vähän. En mä pelkää. 

Kun vaan olisin saanut kaiken pois..

Aamupaino 53,8kg. Merkkaan taulukkoon x'n 54kg'hen vasta, kun luku on 53,5kg.

En ainakaan huijaa itseäni. 

Kai.

Maybe someday..

Itsehillintätreeni

7 toffeeta purkissa.

Varmaan 7 jo syönyt.

Ei enempää. Ne on hyviä.

Ja aina kun pääsee alkuun, vasta loppuessa voi lopettaa.

Mä pystyn tähän jo nyt.

Mä en syö noita enempää.

Pizzaa & lettuja

! Pizzaa? Lettuja? !

Miten mä ansaitsen edes olla?

Miksi mä tunnen olevani S'n vierellä nätti, siedettävä, sopivankokoinen?

ENHÄN MÄ OLE.

..miten S voi edes katsoa mua?

Miten...?

162cm/54,3kg (tuo on nyt poikkeuksena tänään tämän illan paino)

Läski, liian iso, ylipainoinen, totaalisen lihava.

Syyslomaan aikaa = vko 42.

50kg?

Still making that simple smile when every part you dies

Tässä tosiaan blogini, joka tulee liittymään vain syömisasioihin.

Tänne kerron epäonnistumiseni, onnistumiseni (joita ei kai kauheasti näe), ahdistukseni ja ehkä hetken tyytyväisyyteni, yms.

Oksentelen, en syö jos ei ole pakko, heitän ruokaa pois jos mitenkään mahdollista.

Hymyilen kuin olisin tyytyväinen itseeni. 

Hillitsen itseni kaupan kohdalla, vaikka mieli tekee yhtä suklaapatukkaa. Yhtä, jota en pystynyt ostamaan, koska en ansainnut sitä. 

En minä saa ostaa sitä, jos olen ollut koko viikon kuin mikäkin possu.

Ja tämä on normaalia.

Osa minua.

Elämääni.