Pään sisällä ristiriitaiset veitset silpoo toisiaan.
En tiedä mitä ajatella.
Kuitenkin huomasin tänään,
että mitä vähemmän ajattelen ja stressaan syömistä,
sitä paremmin ne menee,
sitä paremmalta tuntuu (itsestäänselvyyshän tämä on).
Enkä tiedä kuinka kauan tää olo kestää,
koska taas ahdistun kun syön mandariinin, jota en olisi "saanut" syödä?
Kun koulussa maistan mitättömän palan jotai tuotetta,
koska se on "kiellettyjen" listalla?
Koska alan vihaamaan itseäni kun otankin yhden kinkkusiivun sijasta leivälle kaksi?
En halua sellaista elämää.
Ja haluan, en tiedä mitä haluan.
En halua sitä, enenenen.
Haluan.
En anna itseni vajota tämän alemmas.
Enhän mä vielä ole lähelläkään pohjaa,
ehkä saan mennä vielä ihan vähän matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti