9. syyskuuta 2012

Ei se koskaan huijaa

En tiedä mitä painan, en oo pitkään aikaan tienny 
(kotona ei oo vaakaa, äitillä ei oo vaakaa ja S'n porukoilla on kaks vaakaa, mutta jompikumpi huijaa, enkä tiedä kumpi).

Sen mä tiedän, että mun paino ei ole hyvä.
Se on liikaa. 
Nään peilistä kuinka liikaa se on. 

Mutta oon syönyt tänään 
lasagnea
dallaspullan
sipsiä
lihapiirakan
vaalean leivän kahella juustosiivulla.
Varmaan vedän vielä leivän,
se olis sentään ruisleipä.

Turha edes miettiä, miksi peili näyttää taas mut niin isona.
Kun ei se huijaa. Ei se koskaan huijaa.
Ja tänään mä erehdyin miettimään,
että menen oksentamaan ton lasagnen pois. 

En mennyt. 
Enkä tiedä miksi.

Kaipaanko tätä?
...tai tätä?
...ja vielä tätä?
Kaipaan.
Koska luku pieneni
ruman, tunteettoman vaa'an luku.

Se oli saatana viisikymmentäkolme.
Oli.
OLI.

1 kommentti:

  1. Sovitaan, että vaikka vuoden päästä se on taas 53, ja sitten me molemmat ollaan silloin 53
    ja pysytään siinä.

    Ps. Onko sulla jotain naamakirjaa,meseä tai sähköpostia tai teinigalleriaa tms?

    VastaaPoista